Kuva ja teksti: Jussi Latvala

Olin vanhempieni kanssa lomamatkalla Pohjois-Norjassa. Suuntanamme oli Lofoottien saariryhmä Narvikin länsipuolella. Tämä matka oli ollut äidilleni pitkäaikainen unelma. Ajatus lähes luotisuoraan merestä lumihuipuiksi nousevista vuorista oli kiehtonut minuakin.

Matka läpi kesäisen Skandinavian sujui poikkeuksellisen vaivatta. Kaikki olivat silminnähden rentoutuneita loman alkamisesta eikä mitään suurempia välikohtauksia syntynyt minun ja vanhempieni välille. Olin ohittanut murrosiän vastahakoisimmat vuodet ja kasvanut nuoreksi aikuiseksi. Istuin auton takapenkillä ja katselin yhä jylhemmäksi muuttuvaa Lapin maisemaa välillä kirjaan uppoutuen.

Kolmantena päivänä Mo i Ranasta lähdettyämme alkoi matkan luonne kuitenkin äkisti muuttua. Vanhempieni into vaikutti vain kasvavan, mutta minulla alkoi olla epämukavaa takapenkillä. Syynä ei ollut puuduttava autossa istuminen, vaan aamulla selässäni alkanut häiritsevä kutina. Ajattelin, että olin saanut tikun selkääni pukkituolista, jolla olimme nauttineet aamiaisen. Sormella tunnustellessa ei kutinakohdassa tuntunut mitään. Ainoastaan pientä turvotusta kuten mustelmassa. Pyrin olemaan välittämättä kihelmöinnistä ja nautin päättäväisesti vuonomaisemista.

Selän kutina ei kuitenkaan antanut minun olla rauhassa, vaan kasvoi yhä sietämättömämmäksi. Kuumassa autossa istuminen kävi välillä lähes ylivoimaiseksi, mutta yritin olla pilaamatta muiden matkantekoa ja pysyin ulkona etupenkin keskusteluista niin paljon kuin mahdollista. Muutamaan kertaan tiuskaisin jotain ja sain vanhempani kummastumaan yhtäkkistä huonoa tuultani.

Saavuttuamme Narvikiin ryntäsin huoltoaseman vessaan katsomaan peilistä mikä selkääni oikein vaivasi. Näky yllätti minut täysin. Suunnilleen keskiselästä selkärangan oikealta puolelta lähti valkoinen vana, joka kulki kaarevasti pakaran päälle ja ympäröivä iho punersi tulehtuneena. Kavahdin näkyä ja mieleni täyttyi kuvitelmilla kaikista maailman sairauksista syövästä tippuriin. Hetken panikoituani tarkastelin jälkeä hieman huolellisemmin. Vaalea pitkänomainen jälki oli kuin ohut letku ihon alla, mutta aivan litteä. Sen alapäässä oli pieni tumma kohouma, joka oli kipeämpi kuin muu tulehtunut alue. Huokaisin helpotuksesta ymmärtäessäni, ettei kyse ollutkaan mistään vakavasta. Jälki sopi hyvin kuvauksiin tavallisesta punkista. Itse asiassa enoni oli juuri muutamaa viikkoa aikaisemmin kertonut nujertaneensa sellaisen käsivarrestaan.

Päätin toimia kuin aikuinen aiheuttamatta vanhemmilleni mielenvaivaa ja hoitaa asian päiväjärjestyksestä illalla teltassa. Tein itselleni iltapalaksi voileipiä levittäen niihin runsaasti voita, jota laitoin omassa teltassani punkin aiheuttaman kohouman päälle. Olin kuullut, että näin loinen ei saisi happea ihon lävitse ja kuolisi pois.

Huonosti nukutun yön jälkeen heräsin ja huomasin, ettei punkki ollutkaan kuollut, vaan jatkanut matkaansa pakaran ylitse. Toistin edellisen illan toimenpiteen ja asiasta mainitsematta istuin jälleen takapenkille. Matkanteko sujui huomattavasti paremmin kihelmöinnistä huolimatta, sillä tieto sen aiheuttajasta rauhoitti mieltä. Olin ottanut vierelleni kylmälaukun, josta sain lisättyä voita edesauttaakseni häirikön nopeaa kuolemaa.
Saavuimme illalla lukuisten lossimatkojen jälkeen Lofootien läntisen pääsaaren Atlantin puoleiselle rannalle. Siellä sijaitsi määränpäämme: pieni tummanpunainen kalastajamökki, johon majoittuisimme seuraavaksi kolmeksi yöksi. Myös taisteluni pientä vihollistani vastaan oli päättynyt, sillä sen tunnelinkaivuu oli pysähtynyt lopulta reiden sivulle hieman takapuolen alapuolelle. Tulehdus ei ollut vielä laskenut, mutta hoidin jälkeä nyt voin sijasta Hydrocortisonilla.

Aamulla tulehdus ei kuitenkaan osoittanut laantumisen merkkejä. Päinvastoin, se oli kasvanut ja paisunut entisestään. Kihelmöinti oli muuttunut suoranaiseksi kivuksi. Arkaa kohtaa tuskin pystyi koskemaan ja vaatteet hiersivät piinallisesti. Mieleni teki jo mainita vanhemmilleni ongelmasta, mutta se olisi edellyttänyt, että olisin paljastanut heille takapuoleni, mikä olisi ollut liian häpeällistä kaltaiselleni nuorelle aikuiselle. Vanhempani lähtivat tutkimaan rantoja soutuveneellä, joka sisältyi mökin vuokraan. Kieltäydyin retkestä teeskennellen vilustunutta. Näin sain olla rauhassa tuskineni.

Päivä alkoi taittua iltaan ja mieleni alkoi jälleen täyttyä kauhukuvilla tulevasta: Entä jos punkki olikin muninut reiteeni ja muutaman päivän päästä huomaisin ihon alta tunkeutuvan sadoittain pieniä kahdeksanjalkaisia eliöitä; tai entä jos kyse ei ollutkaan punkista, vaan jostain hyönteisestä, joka on koteloitunut jalkani sisään. Pelon tunnetta ei vähentänyt se, että huomasin tulehtuneelle alueelle kasvaneen ohuita tummia säikeitä, jotka muodostivat ihon alla pitkäjalkaista lukkia muistuttavan kuvion.

En saanut seuraavana yönä juurikaan levättyä, sillä aina kun nukahdin, näin unta jalastani ulos ryömivistä hyönteisistä ja heräsin hiestä märkänä. Minua kammotti ajatus, että olin saaressa vieraassa maassa puhelinverkon ulkopuolella ja lähimpään kaupunkiin oli lähes sadan kilometrin matka. Vanhempieni suhteen asia oli edennyt mielessäni jo niin pitkälle, etten osannut millään ilmaista huoltani heille. Olin henkisesti lukossa oudon paiseen ja pelkojeni kanssa

Tulehduskohta oli yön aikana paisunut lähes kaksinkertaiseksi. Se ei enää ollut pelkästään pullistunut samaan tapaan kuin mustelmat turpoavat, vaan edellisenä päivänä ilmaantuneet tummat säikeet olivat kasvaneet leveämmiksi ja näyttivät kädessä pullottavilta laskimoilta. Joistain paikoista iho oli niin kireällä, että sen läpi oli vuotanut veren sekaista kudosnestettä, joka oli kastellut lakanoita.

Istuin aamuvarhaisella housut kintuissa mökin takaisella kalliolla ja tutkailin kyhmyä jalassani. Mukanani oli desinfiointiainetta, jolla ajattelin poistaa haavaumiin tarttuneen nukan. Aloin olla epätoivoinen, sillä tulehdus oli nostanut myös kuumetta, joka vapisutti minua. Kostutin palan sideharsoa puhdistusaineella ja pyyhkäisin verestä likaisimmillaan olevaa kohtaa paiseessa. Silmät revähtivät selälleen, sormeni jäykistyivät ja lennähdin hallitsemattomasti toiselle kyljelleni. En uskonut näkemääni. Paise oli muljahtanut refleksinomaisesti!

Kuvotus puistatti minua kauttaaltaan. Nyt tiesin varmasti, että sisälläni oli jotain vierasta. Se jokin oli saatava sieltä ulos. Halusin puhdistaa kyhmyä uudestaan, mutta tärisevät käteni kieltäytyivät koskemasta sitä. Ruiskaisin ainetta suoraan pullosta reidelle ja huusin kivusta ja kammotuksesta. Reisi alkoi sätkimään, enkä pystynyt enää hallitsemaan sitä. Pääni kohisi ja silmäni vuotivat kyyneleitä. Revin housut jalastani ja juoksin paniikissa autolle jalkaani laahaten. Otin takaluukusta puukon ja ryntäsin päämäärättömästi kitukasvuiseen pensaistoon. Juostessa tunsin kuinka säärtäni pitkin valui verta. Kipu jalassa kasvoi joka askeleella, se oli laajentunut polven yläpuolelta aina takapuoleen saakka.

Kuolonjuoksuni päättyi lopulta kostealle mättäälle vuoren juurella. Käsitin, etten ollutkaan kompastunut, vaan jalkani olivat lakanneet toimimasta. Varsinainen kipu oli kadonnut ja säkenöivä tunnottomuus oli tullut tilalle. Käännyin vatsalta kyljelleni ja katsoin jalassa odottavaa näkyä. Koko reisi oli muuttunut muodottomaksi. Sieltä täältä verisen lihan joukosta törrötti jonkinlaisia pieniä teräviä kohoumia. Kuvotus kävi ylivoimaiseksi ja vatsani kouristi ulos kaiken vatsahapon.

Oksentamisen jälkeen haparoin puukolla kohti reittä. Silmäni olivat lähes sokeat kyynelistä. Yritin hallita ruumiini vallannutta vapinaa ja kohdistin puukonterän reiden alaosaan ja aloin viiltää. Pistelevä kipu tuntui joka puolella ja tunsin kuinka kehoni jäykistyi sentti sentiltä viiltäessäni ihoa auki. Välillä alaruumiini sätki hallitsemattomasti ja jouduin leikkaamaan useita kertoja uudestaan ja uudestaan. Veren seasta alkoi näkyä jotain, joka ei ollut osa minua. Lihaksen kaltainen, verinen pala valahti jalasta ulos. Tihrutin lähes näkökyvyttömillä silmilläni ulos muljahtanutta oliota. Sen ruumis oli kuin vereslihaa ja sieltä täältä sen lihaksistosta pisti esiin jotain kovaa luun kaltaista. Samassa tunsin jälleen jalkani. Tajuntani sammui ennen kuin ehdin edes huutaa palautuneen kivun voimasta.

Heräsin sekavaan olotilaan. En käsittänyt mitä oli tapahtunut. Annoin uupuneena silmieni pysyä suljettuina ja nautin olotilastani. Tuntui, kuin joku olisi imenyt rintaani ja se tuntui hyvälle. Kavahdin hereille ja tajusin, että se oli kiertynyt kainalooni ja imi rintaani kuin vastasyntynyt. Repäisin sen kammoissani irti itsestäni ja parahdin nähdessäni käsissäni jonkinlaiset sikiön kasvot. Terrori palasi ruumiiseeni ja nousin polvilleni olento käsissäni. Huutaen ja väsymyksestä itkien raahauduin läheisen kallion luokse ja aloin hysteerisesti hakata olentoa kiviseinämään. Hakkasin ja huusin kunnes rusensin enää omia rystysiäni. Lapsi oli murskantunut jo ensimmäisen iskun voimasta hajalle.

jlatvala@uiah.fi